tiistai 20. tammikuuta 2015

Lunta, jäätä, vettä ja höyryä

Pakkaspäivä palkitsee kuvaajan hienolla valolla. Jäädyttää se samalla sormet ja koko kropan kun rumuaa mahallaan pitkin hankea, mutta se kannattaa. Siikakoski näytti -21 asteen lännössä ihan erilaiselta kuin kesällä.




En pudonnut koskeen, vaikka kuvakulmasta voisi päätellä, että nyt on äkkinäinen kuvaaja kastunut pahemman kerran.



Tehokkaasti levisi höyry. Ei näy pellonlaitaakaan, vaikka ei ihan Pohjanmaan mittakaavassa nuo viljelyalat ole.


Kylänpinnassa ei ollut yhtään sumua. Jokelan tupa lämpiää.



tiistai 6. tammikuuta 2015

Lisää lintuja

Menin naapurin lintulaudalle sihtailemaan tilhejä, mutta siellä olikin taviokuurnia. Valo tekee toiset punaisiksi, mutta kaikki ne olivat naaraita. Antoivat kuvata ihan rauhassa ja läheltä.