perjantai 31. lokakuuta 2014

Riemukas jälleennäkeminen

Pähkinänakkeli tuli taas vaihteeksi meille syömään. Viime kerrasta on melkein 20 vuotta aikaa.
Muitakin ruokavieraita on mukava kuvata, kun vaan valoa on sopivasti.








torstai 16. lokakuuta 2014

Pakkasaamu

Syksyn sävyissä lämmin ja kylmä paiskaavat kättä.












sunnuntai 12. lokakuuta 2014

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

lauantai 27. syyskuuta 2014

Hanhien syysmuutto

Kolme vuotta sitten kävi valtavat määrät hanhia viereisellä pellolla ruokailemassa. Niiden mukaan olisi voinut tarkistaa kellon kun kaakatus aamusella läheni ja porukka siirtyi yöpuulta aamupalalle.










torstai 25. syyskuuta 2014

tiistai 23. syyskuuta 2014

Tämän hetken suosikkikuva

...ja paras onnistuminen muutenkin pitkään aikaan.


Ärh!

Että osaa ihminen olla mielikuvitukseton! Linssin läpi nähtyä -blogeja mahtuu kolmetoista tusinaan jo pintapuolisen googlauksen perusteella.
Vaihdoin nimen heti alkumetreillä ennen kuin ehtii tottua liikaa.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Oman kylän kuvatuin kohde

Siikakosken vanha silta Viinijärvellä.










Vesitimantteja sumun harmaudessa












Syysvärejä

Ruska-ajan kunniaksi syksyisiä fiiliksiä.